Hidas alku hänen elämälleen - matka lapsettomuustutkimuksiin

Hei

Tämä on ensimäinen blogini ja toivon, että osaan kirjoittaa ymmärrettävästi. Puin asiaa tätä kautta, tämä on apukeino minulle käydä läpi lapsettomuustutkimuksiin menemistä, mahdollisten hoitojen etenemistä, alkavaa kovastitoivottua raskautta ja puida elämääni tämän keskellä.

Minä ja hän

Olen vielä suht nuori, vain/jo 23 vuotias. Mieheni on jo 29 vuotias. Olemme seurustelleet reilut viisi vuotta, asuneet yhdessä nyt tasan viisi vuotta, asunnonkin kerkesimme välissä jo ostamaan ja kesällä 2016 menimme naimisiin. Suhteemme on hyvä tälläisenään, mutta olemme jo usean vuoden kaivanneet perhettä. 

Perheen perustus on ollut jo pitkään haaveena, 2015 kävin gynekologilla muiden asioiden puitteissa ja silloin epikriisini lopussa luki ”ovulaatiota ei välttämättä tapahdu”. Tämä lause meinasi jo rikkoa minut, enkö ole nainen? Miksi kroppani ei toimi niinkuin kuuluisi? Voinko tuoda lapsen tähän maailmaan ikinä.. 

Sana mörkö 

Nyt syksyllä 2016 otin itseäni niskasta kiinni ja teimme mieheni kanssa päätöksen että nyt me haluamme lapsen hinnalla millä hyvänsä,  vaatisipa se meiltä kuun taivaalta hakemista tai muuta yhtä haastavaa. Varasin ajan yksityiselle gynekologille joka tilanteen kuultuani laittoi lähetteen keskussairaalan lapsettomuuspoliklinikalle, tuolle mörkö sanalle, ja lopulta sain postissa ison kirjekuoren joka avasi minulle oven uuteen ja tuntemattomaan. 

Oli verikokeissa käymistä, odottelua, lisää verikokeita kiertoni mukaan, mieheltä näytteitä ja lopulta puhelimessa on saatu varattua aika pariskuntakäynnille. Nyt se käynti koittaa, kahden päivän päästä. 

Minä

Yksityisellä käynnin jälkeen olin yhtä hymyä, olin aivan älyttömän onnellinen. Oma piirini kelle kerroin, olivat myös hyvillä mielin, osa taputti olkapäätä ”ne voi olla rankkoja aikoja”, kuitenkin olen ollut positiivisin mielin. Tosin välillä aivan kauhusta kankeana mietin mitä tämä tuleva tuo, onko aivan tuhoontuomittu ajatus, olisiko pitänyt kuitenkin vielä odottaa, onhan olemassa ihmisiä joilla asiat kuitenkin vielä huonommin. Näiden ajatusten kanssa pyörittyäni koko ajan tulen vain varmemmaksi, kohta olen äiti. Se yksi testi, joka kertoo loppuelämästäni, se joka näyttää joko viivan taikka kaksi, voi olla jo joululahja tälle vuodelle, tai sitten siinä menee pitempään, vuosia.. 

Olen onnistuneesti erittäin hyvästä syystä lopettanut tupakoinnin jo 6 viikkoa sitten. Olen saanut rahaa säästöön, teen kolmivuoro-työtä, arkeni pyörii kodin ja työn ympärillä, elämäni on aika seesteistä.